Maalaisnuoren elämää

Maalaisnuoren elämää

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Heinäpoutia ja villasukat


Tänään on paistanut aurinko koko päivän. Eilenkin paistoi aurinko, ja isä kaatoi viisi hehtaaria heinää. Isä yrittää tehdä kuivaa heinää, pidetään peukkuja ettei sada ennen kuin ne on saatu paalattua. Myös riistapelto on kylvetty tänään, viimeisiä päiviä viedään.

Yritin päästä ratsastamaan sunnuntaina, mutta se ei onnistunutkaan. Nyt joudun odottamaan ensi viikkoo seuraavaa vapaata aikaa omassa aikataulussani. Tällä viikolla olemme menossa Farmariin. Toivotaan ettei siellä sada silloin.

Ukki kävi tänään kalassa, uistelemassa. Saivat useampia ahvenia ja pari kuhaa. Hauet taidettiin jättää kasvamaan, en tiedä. Olisin halunnut olla mukana, mutta uisteleminen on vähän pitkäveteistä touhua. Ja kun kala on jossain kiinni, ja jos se on uloimmassa vedossa niin silloin täytyy ottaa ylös kaikki lähemmät vedot, jotta vältettäisiin siimasotkut. Jos kala pääsee karkuun, ja se oli uloimmassa vedossa, niin silloin harmittaa. Uisteleminen ei sovi kauhean hyvin minulle. Neljä vedossa on minulle ehdoton maksimi. Mutta on se kyllä kiva väsyttää niitä kaloja, sillä uistimeen tarttuu joskus isompiakin.


Sain lauantaina valmiiksi pitkäaikaisen projektini, nimittäin villasukat keskipitkällä varrella. Nyt minulla on ainoastaan yhdet tumput ja vauvanmyssy tekemättä. En tiedä pystynkö lainkaan saamaan niitä valmiiksi tänä vuonna. Se riippuu paljon innostani, sillä joskun neulon hullun lailla koko ajan ja joskus voi olla puolen vuoden tauko.


Keskeneräiset kirjoneuletumput

torstai 25. kesäkuuta 2015

Elukoitten lajittelua


Eilinen aamu oli sumuinen ja eilinen päivä oli sateinen, ukkostikin iltapäivällä. Tänään on ollut pilvistä ja tuulista, aamulla kuuden aikaan paistoi aurinko.

Tiistaina lajittelimme elukoita kuuteen ryhmään loppukesäksi. Pari ryhmää lähti eilen ja tänään kohti maisemanhoitotehtäviä naapurikuntien puolelle, viettäen niissä hommissa koko loppukesän. Yhdelle sonnille koitettiin laittaa korvamerkit, mutta lopputuloksena sonni pääsi karkuun jokaisella yrityksellä.

 Lajittelun jälkeen lähdin hakemaan postista pari kirjaa. Nyt olen innoissani lukenut ''Kyra ja ratsastuksen taito'' kirjaa. Se kirja vaatii aikaa, että siitä sisäistää asioita kunnolla. Ja sitä lukiessa saa kyllä palautuksen maanpinnalle, jos on kuvitellut leijuvansa pilvissä. Oppii sen ettei koskaan tule olemaan täydellinen, mutta koko ajan voi parantua ja oppia lisää. Kirja ei ole masentava. Minua se ainakin kannustaa jatkamaan, ja miettimään omaa ratsastusta ja miten sitä voisi parantaa.

Viikonloppuna olin vierailemassa tuttujen luona, siskonikin oli mukana. Heillä oli pari ponia ja pari hevosta. Valjastimme toisen poneista kärryjen eteen. Minusta oli niin kivaa päästä kärryn kyytiin ohjat kädessä taas pitkästä aikaa.




Syreenit kukkivat vasta nyt



Ja juhannusruusukin on vasta nupullaan. Yleensä juhannusruusu on kukkinut jo ennen juhannusta.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Siika verkossa ja haukea uistimessa


Kuva on aika keskinkertainen, mutta ei anneta sen häiritä.

Toissapäivänä ryntäsin heti aamusta tekemään ukin ja isän kanssa aitaa ja päästämään keskikokoisen lauman siihen ruokailemaan. Aidan teon jälkeen lähdimme isolla porukalla keräämään kiviä pellosta. Meillä oli kerättävänä yksi rankakasan pohja, riistapelto ja joku epämääräisempi peltotilkku, jossa oli joitain puunkappaleita ja juuria. Iltapäivällä keräsin ja kaivoin pikkuveljieni kanssa matoja.

Eilen lähdin aamupäivällä naapurimme luokse ratsastamaan. Sama paikka missä olen ollut pari kertaa aikaisemmin. Alkuverkan jälkeen tein molempiin kierroksiin molempiin päihin pääty-ympyrät. Pituushalkaisijalle oli laitettu kaksi kavaletti palikkaa, joitten välistä oli tarkoitus mennä. Aluksi menin kevyessä ravissa ja myöhemmin myös harjoitusravissa samaa tehtävää. Tällä kertaa muistutin itselleni, että muista katsoa minne olet menossa. En tiedä auttoiko se paljon, mutta tulipahan välillä parempi mieli itselleen, kun huomasi että muisti katsoa. Enemmän kyllä taisi tulla niitä kertoja, jolloin huomasin, että olin kääntänyt ympyrälle, mutta en katsonut minne olin menossa, tai katsoin hevosen korvia. Välikäyntien jälkeen jatkoin kahdeksikkoa kevyessä ravissa. Minusta kahdeksikko on vaikea hevosella jolla ratsastan siellä naapurissa. Siinä, jos ei ole tarkkana, niin ei saa käännettyä halkaisijalle. Täytyy olla kunnolla ajatus mukana siinä mitä tekee, muuten ei onnistu.

Iltapäivällä kävimme ukin kanssa poimimassa vielä lisää matoja. Ukki otti pienen Masa-kaivurin mukaan ja käänsi vähän kompostia ympäri. Minä sitten poimin kamalan kokoisia kastematoja purkkiin, ei niitä kauheasti ollut, mutta sai siitä purkin täytettä. Isoimpien kastematojen halkaisija oli lähemmäs senttiä.

Illalla kävimme ukin kanssa järvellä uistelemassa. Tuli yksi ahven ja ainakin kaksi haukea, illalla yhdeksän aikaa. Tämänpäivän ruokakalat, hyvältä ne maistuikin.

Tänään laitoimme ukin kanssa muutaman verkon likoamaan järveen aamulla. Minä soudin ja ukki laski verkot. Verkkojen jälkeen lähdimme uistelemaan. Ainakin seitsemän haukea ja yksi ainoa ahven. Onneksi jigiin tarttui sentään toinen ahven, muuten oli aika haukipitoinen reissu.


Yhden verkon sisältö


Kaikkien kolmen verkon sisältö. Yksi ainoa siika 700g, ja seitsemän ahventa, suurin 710g.

Ensimmäisessä verkossa oli isoin ahven ja siika. Toisessa ei ollut mitään ja kolmannessa oli kuusi ahventa. Olivat laittaneet verkon alkupään kaksinkerroin. Sai vähän aikaa selvitellä verkkoa.

Illalla saatetaan mennä lahnoja pyytäämään isojen matojen kanssa.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kesäloma on alkanut


Ulkona on ihan kesäinen ilma, mutta minusta siellä tuulee liikaa. Toisaalta nyt ei ole hyttysiä, kun tuulee. Kesälomani on alkanut, en ole istunut koneeni ääressä varmaan kahteen viikkoon, eikä kamera ole ollut kädessäni lainkaan.

Olen pessyt mattoja, kiillottanut hopeita, ja siivonnut reippaasti viikonloppua varten. Kokeilin tänään mummon ja ukin uutta höyryimuria. ''Pesin'' sillä pari mattoa, mutta itse en ainakaan huomannut juuri eroa. Ukki on pessyt sillä ikkunoita hyvällä tuloksella. Taidan antaa sille vielä toisen tilaisuuden.

Viime viikon olin leirillä, ainoastaan puhelin sai olla mukana, senkään takia en ole kirjoittanut. Leirillä näin monia kavereitani. Leirin takia en ole ehtinyt ratsastamaankaan kahteen viikkoon.

Nyt kaipaan hevosia, olen tainnut tulla riippuvaisiksi niistä, täytyy kai kysyä pääsisikö naapuriin ratsastamaan. Onneksi ''Hevosmaailma'' pelastaa maailmaa vähäsen.