Maalaisnuoren elämää

Maalaisnuoren elämää

perjantai 28. elokuuta 2015

Kynttilä-asentoa treenaamassa


Olipahan vähän sateista eilen, onneksi tunnin aikana ei tullut vettä ollenkaan. Meidän jälkeen olevalla tunnilla tuli sitten aika kuuro niskaan.

Tällä kertaa sain uuden hevosen ratsukseni, kyse on edellisen ratsuni puolisisarruksesta. Oli se niin paljon matalampi, kuin edellinen, se oli Desiäkin matalampi. Ja se tunne oli aivan erilainen, askellus ja kaikki, mutta kyseessähän on aivan eri hevonenkin.

Ensimmäiseksi menimme maastoon kävelemään. Tällä kertaa se ei ollut niin maalaisromantista, kuin viime viikolla. Harjoittelimme maastomerkkiä varten oikeaoppista tien ylitystä ja teillä kulkemista. Tiesittekö, että ratsukko rinnastetaan pääosin pyöräilijään? Ja, jos liikut esim. ravihevosen kanssa kärryillä, rinnastetaan se autoon.

Lyhyen maastolenkin jälkeen tulimme kentälle harjoittelemaan kevyttä istuntaa ja ''kynttilä-asentoa''. Ensin yritimme kuinka pitkän matkan pääsemme kevyessä istunnassa ravissa. Hyvin se koko kenttä ympäri meni, vähän harjasta vain tukea. Kynttilä-asento taas tuntui minusta ihan hölmöltä, mutta hyvin treenaa pohkeita, reisiä ja vatsalihaksia. Kynttilä-asennossa oltiin kuin kynttilät eli ''tikkusuorana'' jalustimien varassa päkiöiden päällä. Piti kuvitella, että joku lanka kypärässä veti kohti taivasta. Siinä kun olin ensimmäistä kierrosta lopettelemassa ruvettiin vitsailemaan, että Kaisahan pyörii kenttää ympäri vielä huomenna aamulla. Lopetin kuitenkin toiseen kierrokseen, kun rupesi niin paljon tärisemään jalat. Ihme kyllä, paikat ei ole kipeät.

torstai 27. elokuuta 2015

Liebster award - haaste

Kaverini Hanna ''haastoi'' minut blogissaan We're looking for the sun

Liebster awardin säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.


1. Miksi aloitit bloggaamisen?

Halusin aloittaa blogin kirjoittamisen jo pari vuotta aiemmin, kun sain oman koneen helpottui aloittaminen. Desi oli tullut vähän aikaisemmin ja tykkään hevosista, joten aloin kirjoittamaan hevosista ja hevosharrastuksestani.

2. Oletko enemmän optimisti vai pessimisti?

Olen ehkä eniten perfektionisti, välillä ärsyttää tämä piirre. Sen jälkeen tulee realistipessimisti.

3. Mikä on/oli lempiaineesi koulussa?

Minulla on monia lempiaineita koulussa. Esim. matikka, käsityö, ruotsi, historia jne...

4. Mikä on lempiblogisi?

Tällä hetkellä Kootussa ravissa ja Ride love laugh. Molemmat heppablogeja.

5. Miten hoidat hiuksiasi?

Ihan normaalilla shampoolla ja hoitoaineella.

6. Mikä puhelin sinulla on? Onko se ollut hyvä?

Nokia C5-00.2 ja hyvä on, akku kestää minun käytössä viikon. Ainoa huono puoli on se, että siinä ei ole sekuntikelloa.



7. Laulatko usein yksinäsi?

En juuri koskaan, ehkä pianon ääressä saatan joskus jotain yrittää.

8. Haluaisitko olla kuuluisa, jos kyllä, millä tavalla?

En.

9. Millainen olisi sinun täydellinen päivä?

Hevosia, hevosia, hevosia

10. Mistä saat inspiraatiota blogin kirjoittamiseen?

Kirjoitan vain kuulumisia.

11. Lempiostoskeskus?

En tiedä, en ole mikään himoshoppaaja.


Kysymykset haastamilleni:
1. Teetkö käsitöitä missään muodossa?
2. Tykkäätkö ruuanlaitosta?
3. Mikä on suosikkimarjasi?
4. Kivi, paperi, sakset! vai Kivi, sakset, paperi?
5. Moottoripyörä vai hevonen?
6. Harrastatko musiikkia missään muodossa?
7. Montako blogia seuraat?
8. Millä kuvaat blogisi kuvat?
9. Oletko aamu- vai ilta-tyyppiä?
10. Missä haluaisit käydä, jos saisit valita vain yhden paikan?
11. Mökkiloma vai kaupunkiloma?

Ja tässä haastetut:

Emma blogissaan Pienbald ponylife
Kaisa blogissaan Kaikki Nemistä ja jotain Kaisastakin
Titta blogissaan Oli aika

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pientä ahventa pilkillä


Hyvän näköisiä raakoja omenoita meiltä löytyy, toivottavasti ehtivät kypsiksi saakka.

Olin onnellinen. Pääsin vihdoinkin ratsastustunnilla pitkästä aikaa. Oli se kyllä niin kivaa, en ole koko kesänä päässyt kunnolla ratsastamaan. Keskiviikko oli kuuma päivä, lähdimme laitumelle ratsastamaan. Hevoset olivat laitumella valmiiksi, harjasimme ja laitoimme varusteet hepoille laitumella. Noin puolet meni ilman satulaa, minäkin uskalsin. Nuo hevoset olivat niin kapeita verrattuna Desiin. Emme tehneet mitään ihmeellistä, menimme käynnissa ja ravissa laidunta ympäri. Saimme puoli välissä vaihtaa hevosta, jos halusimme. Vaihdon toiseen yhtä ihanaan heppaan, oli se niin pilvilinnoissa menoa. Eräs tuntilaisistamme sanoi, että tämä on vallan maalaisromanttista. Ratsastuksenopettajamme vielä kuvasi meitä, joten voimme saada joskus myöhemmin vielä kuvia siitä.

Eilen pääsin kalaan, kyllä elämä on ihanaa. Sää oli vähän liian hyvä, mutta kyllä kalaakin tuli. Kaiun mukaan monessa paikassa oli useampia metrejä kuoretta. Ja siellä parven seassa tietenkin herkuttelemassa ahvenia. Itse onkin pelkällä pilkillä, mutta tällä kertaa se oli paras väline, sillä jigaamalla ei oikein saanut mitään. Suurin osa ahvenista öytyi välivedestä, sieltä kuoreparvesta. Itse en saanut kovin isoja kaloja, mutta reissun isoin oli 515g (kalakaverin ahven). Veneen ympärillä molski paljon kaloja, en ole koskaan ennen nähnyt niin montaa pintapolskijaa.


Kesän viimeisiä


maanantai 17. elokuuta 2015

Marjanpoimintaa koulussa ja kotona



En ole vähään aikaan kirjoitellut täällä blogin puolella. Enkä ole vaihteen vuoksi ehtinyt ottaa taaskaan kuvia kameralla. Koulu alkoi viime viikolla.
Aamu oli kylmä ja vähän utuinen meillä kotona, lämpötila oli puoli seitsemän aikoihin noin viisi astetta. Vähän harmittaa, kun ukki lähti kalaan aamulla ja minun täytyy mennä kouluun. Olisin halunnut kalaan, en ole kauhean monta kertaa tänä kesänä ollut kalassa. Toivottavasti pääsisin jo keskiviikkona säännöllisille ratsastustunneille. En ole ratsastanutkaan tänä kesänä paljoa.
Eilen keräsin koko kymmenen aarin mansikkamaan kaikki kypsät mansikat. Polka tekee tällä hetkellä pieniä pyöreitä mansikoita, kun kausi on vähän ohi. Malviina vasta aloittelee satokautta, ja rumba tekee vain vähän pienempiä marjoja kuin satokautena. Iltapäivällä keräsin mummon ja ukin kanssa vielä viinimarjoja mehumaijaan.
Viime viikolla koulussa keräsimme kaikki marjat ja keitimme tunnilla mehua niistä. Kotona keitämme mehun erilailla, kuin koulussa. Koulussa laitoimme sokeria marjojen väliin maijaan, mutta kotona laitamme sokerin vasta valmiiseen mehuun. No, hyvä tietää eri tapoja.

Tänään kävimme kaverini kanssa tarkistamassa koulun ympärillä olevat suunnistusmaastot mustikoitten varalta.

Aurinkoisia syyspäiviä teille kaikille!

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Hot dog - sämpylöitä





 Tulipa tässä tehtyä hot dog- sämpylöitä pari päivää sitten, kokeilun vuoksi.



 Valmiiksi muotoiltuja sämpylöitä nousemaan lähdössä. Taikina oli tosi mukava käsitellä, koska sisälsi voita aika paljon, saman verran kuin laitan pullataikinaan. Tein siis 0.75 l taikinan, siitä tuli sämpylöitä noin kolmekymmentä kappaletta.



 Jotta kaikki ei menisi aivan täydellisesti, kävi eräs innokas auttaja leipomassa vähän lisää nousemaan laitettuja sämpylöitä. Sämpylät eivät onneksi vähästä hätkähtäneet ja jatkoivat nousemistaan uuden muotoilun jälkeen.


 Ennen uuniin laittoa saivat sämpylät siirappivesi valelun, ja olivat paiston jälkeen tahmeita, mutta näyttävät hyviltä.



Välissä marinoituja punasipuleita, coleslawta, chilimajoneesia ja bratwursti. Hyvää oli. Eilen testasimme hieman eri makkaroilla, ja hyviä nekin olivat.

Torstaina leivoin kummitätini suosituksesta mustikkabostonia, oli hyvää. Mustikat eivät ole välttämättä kauhean helppo rullata ohuen taikinan sisään, täytyy varoa ettei taikina mene rikki. Itse kaulin pullataikinan aika ohueksi, yleensä. Lämpimänä boston oli hieman ''kirpeää'', mutta jäähdyttyään se oli aivan sopivaa.

Muita viikon tapahtumia leipomusten lisäksi, oli sonnien erottelu. Enemmän tai vähemmän hikistä puuhaa. Lempisonnipoitsulle sai ''sanoa hyvästi''. Pitäisiköhän harjoitella sitä, ettei kiinny ihan niin lujasti eläimiin, voi olla vaikea luopua. Sitä isä sanoo.

Minulla on enää viikko lomaa jäljellä, kohta alkaa koulu. Kiva nähdä kavereita taas kesän jälkeen. Kesä on ollut hieman ''viileä''.