Maalaisnuoren elämää

Maalaisnuoren elämää

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Suuria ahvenia


Nyt on ollut tosiaankin pidempi tauko kirjoittamisesta. Olen viettänyt kesälomaa ja ilman mitään älylaitteita. Toisaalta en ole kyllä kaivannutkaan niitä. On ehtinyt käymään kalassakin ja tehdä enemmän vähemmän hyödyllisiä asioita. Myös mansikkakausi on alkanut. Joka päivä kypsyy lisää uusia mansikoita. Niitä saisi olla koko ajan keräämässä.


Tässä erään aamun  kahden verkon kalat. Kuusi siikaa ja viivi ahventa. Suurin ahvenista oli noin kahdeksan ja puoli sataa grammaa ja isoin siika yli kilon. Söimme seuraavina päivinä mm. savustettua siikaa, uunissa paistettua siikaa ja paistettuja ahvenia.

Uistellen ei saatu kalaa lukuun ottamatta muutamaa pientä haukea. Kerran oli minulla jigissä kiinni arviolta yli kolmen kilon painoinen hauki. Sain hetken aikaa väsytellä sitä, mutta se pääsi karkuun.


Tässä suurin ahven niistä viidestä, jotka saimme ensimmäisellä kertaa verkoilla. Suurimmasta ahvenesta, jonka saimme pari päivää myöhemmin ei ole kuvaa. Kyseessä oli yli yhdeksänsataa grammaa painava yksilö. Ja tähän mennessä elämäni suurin.

Viettäkää mukava kesäloma ja käykää kalassa.