Maalaisnuoren elämää

Maalaisnuoren elämää

torstai 2. kesäkuuta 2016

Katseen siirtoa


Vierähtänyt taas hetki, kun olen viimeksi kirjoittanut. Toisaalta ei ole ollut mistä kirjoittaa. Tällä viikolla on ollut tosi lämmin, aurinko on paistanut maanantaista lähtien. Koulussa on tunteja vietetty pihalla ja rannoilla, milloin missäkin. Eilen oli koko koulun välinen norsupalloturnaus, ja viimeinen ratsastus kerta tällä tallilla, missä olen ollut kolme vuotta. Yritän päästä välillä käymään siellä, mutta täytyy löytää joku toinen paikka, missä voin jatkaa harrastustani.

Eilen kuumalla ja pölyisellä ulkokentällä harjoittelimme katseen siirtoa. Aloitimme pääty-ympyröillä käynnissä. Avoimella sivulla keskellä oli puomi, joka ylitettiin. Lyhyen sivun keskeltä piti siirtää katse puomille ja kolmisen metriä ennen puomia katse siirrettiin pitkän sivun loppuun.

Ravissa jatkoimme samaa tehtävää, mutta puomin jälkeen neljännes kierroksen mentyä tehtiin käyntiin siirtymä, noin kolme askelta. Katse piti olla jo lyhyen sivun keskellä tässä vaiheessa. Lyhyen sivun keskellä tehtiin myös käyntiin siirtymä ja katseen piti olla jo puomilla. Siirtymien aikana täytyi pitää katse määrätyssä paikassa. Jossain vaiheessa vaihdoimme suuntaa.

Alussa vasemmassa kierroksessa puomin ylittäminen ravissa oli hankalaa. Askeleet eivät olisi mitenkään sopineet. Katseen siirto onnistui hyvin, kuten siirtymätkin. Oikeassa kierroksessa taas puomi ylitettiin nätisti lähes joka kerta. Muutenkin oikea kierros tuntui helpommalta.

Lopuksi teimme vielä saman laukassa. Lyhyen sivun keskeltä tuli laukannosto ja neljännes puomin jälkeen siirtyminen raviin. Vasemmassa kierroksessa tämä ei oikein onnistunut, laukka tipahti aina raville ennen puomia. Oikeassa kierroksessa meni jo paremmin. Laukka tipahti vasta puomin jälkeen. Oli mahtava tunne päästä puomin yli laukassa. Ratsullani on niin kiva laukka.

Viime viikolla olin keskiviikkona reissussa, joten en kerennyt tunnille. He olivat kuulemma tehneet samankaltaisia katseen siirto harjoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti