Maalaisnuoren elämää

Maalaisnuoren elämää

tiistai 20. tammikuuta 2015

Letityshaaste



Tämän haasteen löysin eräiden lukemieni blogien kautta. Eli aion osallistua blogitallin viikon blogihaasteeseen. Ohjeet ja muuta lisätietoa löydät täältä


En tiedä saatteko noista kuvista mitään selvää. Myönnän kyllä, että ulkonäöltään se ei ole täydellinen. Tarkoitukseni oli tehdä vesiputousletti ja sen alle toinen samalainen. En ole ennen kokeillut vesiputouslettiä hevosen harjaan, mutta olen tehnyt sitä monille kavereilleni. Desillä on aika paksu harja ja ensimmäinen rivi otti vähän sormiin. Lähempänä säkää Desillä on harja vähän ohuempi, kuin muualla ja siinä saattaa välillä loppua harjan pituus kesken ranskiksen. Harjan pituus vähän vaihtelee Desillä, mutta en ole halunnut paljon tasoittaa sitä, koska Desi on puoliksi friisiläinen ja haluan harjan sen mukaiseksi. 


Loppuun liitän vielä lisäksi kuva, jossa Desillä on pieni pätkä ranskalaista. Tuolloin en ehtinyt tehdä pidemmälle ja minulla ei ole muita kuvia Desistä silloin kun olen letittänyt hänen harjaansa tai häntäänsä. Se johtuu siitä, kun en kuljeta kameraa mukanani aina ja puhelimeni kamera ei ole maailman paras. 


Jouluinen kuva, mutta ei anneta sen haitata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti