Maalaisnuoren elämää

Maalaisnuoren elämää

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Hiihtoloman tapahtumia


Aamulla oli aivan valoisaa, kun lähdin kouluun. Illalla, kun koulu loppuu näkee vielä kohtuullisesti. 

Viime viikolla vietin hiihtolomaa, joten en ole avannut tietokonetta lainkaan. Minulla ja Desillä on mennyt hyvin tai jopa paremmin kuin osaan ymmärtää. Olen tehnyt Desin kanssa siirtymiä pysähdyksen ja käynnin välillä. Viime lauantaina tein myös pari ravi siirtymää, kun tie ei ollut enää jäinen siitä kohdin. Lauantaina kaverini kävi ratsastmassa ja hoitamassa Desiä. Sain taluttaa kaveriani, mutta se oli kivaa. Se oli ensimmäinen kerta, kun laitoin Desille riimun suitsien päälle, itseasiassa se oli ensimmäinen kerta, kun itse talutin jotakuta riimunnarun kanssa. Tämä taisi olla minulle paljon suurempi numero, kuin Desille. 

Viime tiistaina Desillä kävi kengittäjä. Nyt on joka jalassa neljä hokkia, ja kaviot on vuoltu. Itse en ollut paikalla, kun kengittäjä kävi, mutta isä kertoi, että kaviosta lähti aika paljon. Siltä se kyllä näyttääkin. Eilen pikkuserkkuni kävi kylässä, ja ratsasti Desillä. Mielestäni Desi kulki nätisti, nurkkien kiertelyn jälkeen menimme hallin taakse ja otimme pari puomia mukaan. Siellä sai Desi vähän nostella jalkoja. 

Tänään paluu arkeen (kouluun) ja päivällisellä kananuggetteja. Tekstin ulkoasullani on jotain ongelmaa, en tiedä mitä, mutta toivottavasti ei haittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti